Veneen nouto Porvoosta. Kuten jo aiemmin kerroin, niin vene tuotiin Porvoosta rekalla. Olin sopinut kuskin kanssa, että perjantaina 3.5.2013 klo 10.00 startataan Turusta Porvooseen. Matka meni sinne leppoisasti. Ennen matkan aloitusta kuski kysyi minulta, että kai siellä on sitten siirtopukit valmiina, johon nasevasti totesin, että kuuluu kauppaan. Porvoon talvisäilytyspaikassa hätisteltiin pikkuautoja pois tieltä, jotta saatiin rekka veneen viereen. Noh, kaveri tuli autosta ulos katsoi venettä ja totesi 'voi vittu sentään'. Siinä kohtaa hiukan alkoi hermostuttaa. Rahtari totesi, että sulla on talvisäilytyspukit ei kuljetuspukkia. Noh, olin jo melkein maani myynyt, mutta tämä teiden ritari meinasi, että kun kerran näin pitkälle ollaan tultu, niin koitetaan nyt. Purjevenettä viriteltiin kolmisen tuntia liinoilla paikalleen ja sitten kun kuski totesi, että ei sitä enempää mistään kiinni saa ja kyllä se siellä saattaa pysyä, että eiköhän lähdetä Turkuun. Ihan rehellisesti olo oli aika merkillinen. Koitin saada selville oliko hän nyt tosissaan vai ei. Nimittäin 'ehkä se siellä pysyy' -kommentti oli melko totinen ja laittoi kyllä ajattelemaan, että onko mulla vakuutukset kunnossa (ja kyllä on). Siinä oltaisiinkin oltu ihmeissään kun purkkari olisi ykköstiellä poikittain. Pari kertaa alkumatkasta pysähdyttiin katsomaan kiinnityksiä ja kaikki näytti olevan 'niin hyvin kun sen nyt vaan voi näillä vehkeillä saada', joten ehkä se siellä pysyy. Ja pysyi.
Kuvassa näkyy nämä kuljetuspukit. Eiku talvisäilytys...
Turkuun saavuttiin kahdeksan pintaan illalla. Puhe oli, että vene lasketaan samalla mereen ja masto pystytetään. Apuvoimia olin valjastanut kahden hengen edestä, sekatyömies Hugenotti sekä purjehdusspesialisti Risto. Ristolle suuri kiitos maston pystyttämisestä. Vanttien kanssa olisin varmaan hirttäytynyt ilman asiantuntevaa apua. Eli tähän mennessä kaikki hyvin. Mutta sitten se varsinainen seikkailuosuus. kiireessä ja hämärässä sählättiin siinä ja kaikkea piti tehdä samaan aikaan. Kuten kiristellä ja vantteja ja käynnistää konetta. Eipä se kone hörähtänyt heti käymään laskupaikassa. No minä koneinsinöörinä (osaan tankata autoni siitä mustasta letkusta) heti jakoavaimen kanssa konehuoneeseen säätämään. Olin varma, että koneeseen oli päässyt matkalla ilmaa ja se pitää ilmata (tämän opetti veneen entinen omistaja). Jakoavaimella kääntö ja kuuluu sellainen ilkeä naps. Väänsin väärästä ruuvista ja se meni katki. Ei muuten niin väliä mutta se liittyi jotenkin dieselin syöttöön ja startatessa antoi melkoisen diesel-suihkulähteen konehuoneen puolelle. Tässä kohtaa alkoi ahdistaa. Konetta ei saada käymään ja purkkari on laskupaikassa mistä se pitää saada pois. Siinä meni tunti, kun funtsittiin miten tämä toimenpide tehdään.
Soitin jopa meripelastukseen josta sain loistavaa palvelua, olisivat lähteneet kyllä siirtämään venettä, mutta kun ei ollut hädästä kyse, niin laskulle menee. Ja se lasku olisi ollut n.600€. Ei kiitos. Seuraavana ajatus uittaa vene satametriä paikkaansa. Soitin hiukan lisävoimaan Fortumin voimalaitoksesta (Kiitti Timppa!). Tuumasta toimeen, polkaistaan vene liikkeelle rannasta etappina 10m päässä oleva laituri. Näyttää hyvälle, meneepä helposti, nou problem! Kunnes huomasimme, että nyt vauhti pysähtyi. Laskupaikasta nelisen metriä sivuun ei ollutkaan enää tarpeeksi vettä vaan köli oli melko tukevasti mudassa. Siinä meitä kolme jatteria kävelee ympäri purjevenettä ja miettii mitä seuraavaksi. Aseina kaksi kolme metristä lautaa ja mela (josta jatkovarsi pääsi jo merihautaan). Tunnin verran siinä eri tekniikoilla vempuloiden saatiin kuin saatiinkin vene irti ja sen jälkeen uittaminen olikin helppoa kuin lapsen lyöminen.
Kuvassa lyhyimmän nuolen kohtaan nautittiin reipas määrä meri-ilmaa.
Vene paikkaansa ja huhhuh, nyt se on siinä. Kunnes ymmärsin, että minulla on laiturin avaimet takintaskussa ja takki on autossa. laiturissa on iso portti joka ulottuu pitkälle laiturin reunan yli. Portin päällä taas on teräviä piikkejä eli yli ei pääse. Olin laittanut varuiksi kaikki tärkeät tavarat takintaskuun, jos tulee kylmä kylpy. Eipä sieltä laiturilta nyt pääse pois. Noh, tämä oli vielä helppoa, vaatteet pois ja pulahdus raikkaan likaiseen veteen. Hakemaan avaimet ja vapauttamaan laiturin vangit. Joo, äskeinen oli liioittelua, saimme mukana olleista laudoista tehtyä pienen sillan, enkä kastunut kuin hiukan nilkoista.
Siinä se kellokin oli jo puolen yön, kun päästiin kotimatkalle. Raskas päivä. Hugenotti ja Timppa saavat kyllä isot kiitokset veneen siirtämisestä keskellä yötä. Yksin se ei olisi ollut mahdollista.
Ja lopuksi note to myself: kun menee liian hektiseksi, niin ota rauhassa. Älä koita tehdä kaikkea samaan aikaan. Kone ei lähtenyt käymään sen takia, että sille ei annettu ollenkaan kaasua. Kone oli jopa koekäytetty Porvoossa ja todettu toimivaksi. Kekeä mukaillen kympin osa pilasi tämän homman. Hain uuden ruuvin ja siitä kone hörähti käymään, ihan kuten piti.
Että semmoinen seikkailu se. 100m matka purjeveneellä voi kestää kolme tuntia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti