Sails up, nyt purjehditaan!

lauantaina 25.5.2013. Saan houkuteltua venekonsultti Tapperin sekä serkkupoika Mikan matkaan pienelle harjoituskierrokselle Airistolle. Sen tarkempaa määränpäätä ei otettu, iltapäivästä piti olla jo takaisin rannassa, joten lähdettiin ihan vaan kokeilemaan.

Keli on mainio, tuulta riitti oikein mukavasti (harmi, että en tarkistanut paljon tuulta oli, konsultti olisi tämän osannut sanoa). Ja heti Pansiosta lähdettäessä nostettiin purjeet. monikossa. Eli nyt oli käytössä myös keulapurje ja ehkä minä osaan sen jo seuraavan kerran virittää paikalleen. Purjeet ylhäällä ja tuuli nappaa mukavasti kiinni. Vauhtia saadaan kippoon lähemmän 7,5 solmua (veneen login mukaan). Pidän hyvänä nopeuteta, pakko sanoa, että olen tyytyväinen. Itse olin laskeskellut veneen rakeenteelliseksi  nopeudeksi n.7 solmua jonka ylittäminen alkaa olemaan jo hankalahkoa. Oli miten oli, hyvin meni.

Rajakari ohitettiin ja tuumattiin, että ehkä on parempi kääntyä, jotta  kyytiläiset pysyy aikataulussaan. Takaisinpäin tuuli ei enää ole kovinkaan optimi ja varmaan joudumme kryssaamaan. käännetään vene ja vaihdetaan halssia (NOTE! veneslangi alkaa purra). Vene alkaa kallaamaan aikalailla ja minä olen puikoissa. Hämmentävä fiilis, kuten sanottua,olen kuitenkin ollut aiemminkin purjeveneen kyydissä ja tiedän mitä on kallaaminen. Ei minua ensimmäisen kerran jälkeen ole niin kummeksuttanut, mutta siinä kohtaa kun on itse pinnassa kiinni, tulee väkisin mieleen, että saanko minä tämän veneen ympäri. Aiemmin pinnassa on aina ollut henkilö joka on purjehtinut vuosia, kaveri johon voi taatusi luottaa. Järki sanoo, että ei se kaadu, mutta silti tuntuu aika villiltä menolta. Kerrassaan hämmentävä fiilis.Suuremmalta kryssaamiselta vältyttiin ja kotiin mentiin muuten vaan vähemmän suorakulmassa.

Tuuli navakoituu aikalailla loppureissusta ja kotisatamaan melko kapea väylä. Tuuli on suora vastainen. Eli purjeet alas, kohtuullisen sättäämisen jälkeen purjeet paketissa ja surullisen kuuluisa kone käynnissä. Matka jatkuu, kunnes kone alkaa yskimään. Taas!! Polttoainetta on taatusti tarpeeksi, mitäs nyt sitten... Koneinsinööri siirtyy konehuoneen puolelle, jälleen. Luukku auki ja ah, surullisen kuuluisan ruuvin kuparitiivisteet vuotaa. konehuoneessa hieman valunutta diisseliä. Ei nyt huolestuttavaa määrää, mutta sen verran, että kone saattaa saada ilmaa väliin ja se ei riisselille passaa. Vekotin saadaan kuitenkin kunnialla rantaan. Niin ja se vika, miksi ne kuparitiivisteet vuosi oli se, että ne pitää vaihtaa ruuvin mukana. Minulta kyllä kysyttiin ruuvin ostamisen yhteydessä, että tarvitseko uudet kuparitiivisteet. En tietenkään tarvinnut, olihan minulla vanhat tallella. Voi kun olisin sanonut edellisen ääneen.

Tästä reissusta jäi mieleen paljon, toivottavasti myös osaan implementoida mieleen jääneet asiat käytäntöön. 

Seuraavassa postauksessa onkin luvassa koneremonttia. Sisältää mm. uudet kuparitiivisteet.

Sail up. Purje ylös, ekaa kertaa!

Mennään ajassa taakseppäin tästä hetkestä reipas viikko. Perjantai 17.5.2013 ja tarkoituksena tehdä huima merimatka Pansion kotisatamasta Naantalin vierasvenesatamaan. Miehistöön kuolemaa halveksuen ilmottautuu Hugenotti. Venekonsultti Tapper on lähdössä samaan aikaa venekerhonsa satamaan Aaslaan ja sovitaan yhteisstartti, jotta viimeiset hienosäätöön liittyvät vinkit saadaan talteen. Kone käyntiin, köydet irti ja matkaan.

Siinä rutkutellaan hissukseen koneella eteenpäin, Tapper huutelee tyjänpäiväisiä ohjeita kuten, missä on merikartta, missä kiikarit? No, onhan ne mukana. Siellä jossain kajuutan puolella. Tapper vielä ajaa sivukiinnityksellä kylkeen, näyttää meille kajuutasta kaivetusta merikartasta hiukan vinkkiä ja sitten ollaan omillaan. Matka ei ole pitkä eikä monimutkainen, joten kyllä tämä tästä. Tehdään pieni lenkki Airiston kautta ja siitä käännytään sitten takaisinpäin Naantalin suuntaan. Isokylän saari pitää kiertää, koska Naantalissa oleva ukkopekan silta on liian matala veneelle. Silta 11m ja mastokorkeus 12,5m. Airistolta poistuessa tekisi hiukan mieli koittaa purjetta. Yksikössä. Hiukan siinä emmin ja soitan kaverille, joka toteaa, että ei siinä mitään käy. 'Nosta nyt vaan' kuuluu kehoitus. Keula kohti tuulta ja isopurje ylös! Käännetään vene ja JUHUU, nyt mennään purjeella. Kone seis ja se hienoin kohta iskee. Hiljaisuus.

Huippuvauhteja otetaan, 2,5 solmua, 3 solmua lopulta huipuksi saadaan 4,4 solmua veneen mittareiden mukaan. Keskinopeuden jäädessä kolmiseen solmuun. Ei nyt mitään hirveää tyrskeiden läiskettä. Toisaalta tuuli on kevyt, mikä kelpasi minulle mainiosti. Ekaa kertaa tässä ollaan liikenteessä. Etupurje kävi mielessä, mutta tulin tulokseen, että ei onnistu. Liian monta köyttä ja vipstaakia mistä minulla ei ole aavistustakaan.

Arvioiden parisen tuntia purjehdittiin ja sitten loppui tuuli. Päätettiin, että mennään koneella loput. Kone käyntiin. Eiku ei sittenkään, kone huutaa öljyä!? Koneinsinöörin elkein taas konehuoneen puolelle (tosin mietinnän jälkeen tällä kertaa). Tarkistan öljyt ja sitä on mittatikun ylämerkkiin asti. Öljypumppua ei tässä vehkeessä ole niin hiukan ihmetyttää. Toki myös vituttaa. Matkaa on vielä melkoisesti, eikä se purjeilla satamaan tuleminen välttämättä ihan suorilta onnistu. Hetki mietitään, ihmetellään, koitetaan ja sitten kone hörähtää taas käymään. En tiedä mikä mahtoi olla, mutta antoi aika epävarman fiiliksen koneen toiminnasta. Oli sitten mitenkä remontoitu tahansa.

Loput menee ihan itsestään. Rantautuminen 9+. Ei ongelmia. Sen voin kyllä sanoa, että kello oli aika tarkkaan 23.00 kun vene oli paikassaan, eikä tuossa vaiheessa olisi ollut kiva olla merellä. Hämärä oli jo selkeästi pimeän puolella. Kukaan ei maksuja kysellyt, kävin hiukan rannassa katsomassa, mutta en minä erikseen ala maksupaikkaa hakemaan, joten tämän yön tarjosi Naantalin kaupunki.

Tässä ollaan saatu köydet kiinni ja pieni kierros satamavahdin etsinnöissä tehty. Kuten kuvasta näkee niin pimeää on. Kamerana on Iphone4, sen kummallisempaa kalustoa ei ole. Taustalla Naantalin valot.

Muita veneitä ei laiturissa ollut. Eipä muuta kuin korkkaamaan jokuset merioluet ja parisen tuntia maailmanparannusta. Hugenotti ottaa yöllä bussin kotiin ja minä laitan lämppärin päälle painan pään tyynyyn ja jään odottelemaan uutta miehistöä aamuksi.  

Seuraavasta päivästä ei ole oikein mitään kerrottavaa. Kolmen hengen apujoukko saapuu paikalle 11.00 pintaan ja ajamme koko matkan Pansion kotisatamaan. Tuulta ei ole ollenkaan, joten purjeiden nostosta ei tarvinnut haaveilla. kotisatamaan tullessa pienimuotoista sekoilua paikkaan ajamisessa, mutta sekin lopulta meni melko hyvin arvosana 7,5. Mukava päivä silti!

veneen siirto, vesillelasku ja muuta sekoilua

Pitää päivittää nyt ripeään tahtiin mennyt aika. Päästään sitten vihdoin asiaan.

Veneen nouto Porvoosta. Kuten jo aiemmin kerroin, niin vene tuotiin Porvoosta rekalla. Olin sopinut kuskin kanssa, että perjantaina 3.5.2013 klo 10.00 startataan Turusta Porvooseen. Matka meni sinne leppoisasti. Ennen matkan aloitusta kuski kysyi minulta, että kai siellä on sitten siirtopukit valmiina, johon nasevasti totesin, että kuuluu kauppaan. Porvoon talvisäilytyspaikassa hätisteltiin pikkuautoja pois tieltä, jotta saatiin rekka veneen viereen. Noh, kaveri tuli autosta ulos katsoi venettä ja totesi 'voi vittu sentään'. Siinä kohtaa hiukan alkoi hermostuttaa. Rahtari totesi, että sulla on talvisäilytyspukit ei kuljetuspukkia. Noh, olin jo melkein maani myynyt, mutta tämä teiden ritari meinasi, että kun kerran näin pitkälle ollaan tultu, niin koitetaan nyt. Purjevenettä viriteltiin kolmisen tuntia liinoilla paikalleen ja sitten kun kuski totesi, että ei sitä enempää mistään kiinni saa ja kyllä se siellä saattaa pysyä, että eiköhän lähdetä Turkuun. Ihan rehellisesti olo oli aika merkillinen. Koitin saada selville oliko hän nyt tosissaan vai ei. Nimittäin 'ehkä se siellä pysyy' -kommentti oli melko totinen ja laittoi kyllä ajattelemaan, että onko mulla vakuutukset kunnossa (ja kyllä on). Siinä oltaisiinkin oltu ihmeissään kun purkkari olisi ykköstiellä poikittain. Pari kertaa alkumatkasta pysähdyttiin katsomaan kiinnityksiä ja kaikki näytti olevan 'niin hyvin kun sen nyt vaan voi näillä vehkeillä saada', joten ehkä se siellä pysyy. Ja pysyi.

Kuvassa näkyy nämä kuljetuspukit. Eiku talvisäilytys...

Turkuun saavuttiin kahdeksan pintaan illalla. Puhe oli, että vene lasketaan samalla mereen ja masto pystytetään. Apuvoimia olin valjastanut kahden hengen edestä, sekatyömies Hugenotti sekä purjehdusspesialisti Risto. Ristolle suuri kiitos maston pystyttämisestä. Vanttien kanssa olisin varmaan hirttäytynyt ilman asiantuntevaa apua. Eli tähän mennessä kaikki hyvin. Mutta sitten se varsinainen seikkailuosuus. kiireessä ja hämärässä sählättiin siinä ja kaikkea piti tehdä samaan aikaan. Kuten kiristellä ja vantteja ja käynnistää konetta. Eipä se kone hörähtänyt heti käymään laskupaikassa. No minä koneinsinöörinä (osaan tankata autoni siitä mustasta letkusta) heti jakoavaimen kanssa konehuoneeseen säätämään. Olin varma, että koneeseen oli päässyt matkalla ilmaa ja se pitää ilmata (tämän opetti veneen entinen omistaja). Jakoavaimella kääntö ja kuuluu sellainen ilkeä naps. Väänsin väärästä ruuvista ja se meni katki. Ei muuten niin väliä mutta se liittyi jotenkin dieselin syöttöön ja startatessa antoi melkoisen diesel-suihkulähteen konehuoneen puolelle. Tässä kohtaa alkoi ahdistaa. Konetta ei saada käymään ja purkkari on laskupaikassa mistä se pitää saada pois. Siinä meni tunti, kun funtsittiin miten tämä toimenpide tehdään. 

Soitin jopa meripelastukseen josta sain loistavaa palvelua, olisivat lähteneet kyllä siirtämään venettä, mutta kun ei ollut hädästä kyse, niin laskulle menee. Ja se lasku olisi ollut n.600€. Ei kiitos. Seuraavana ajatus uittaa vene satametriä paikkaansa. Soitin hiukan lisävoimaan Fortumin voimalaitoksesta  (Kiitti Timppa!). Tuumasta toimeen, polkaistaan vene liikkeelle rannasta etappina 10m päässä oleva laituri. Näyttää hyvälle, meneepä helposti, nou problem! Kunnes huomasimme, että nyt vauhti pysähtyi. Laskupaikasta nelisen metriä sivuun ei ollutkaan enää tarpeeksi vettä vaan köli oli melko tukevasti mudassa. Siinä meitä kolme jatteria kävelee ympäri purjevenettä ja miettii mitä seuraavaksi. Aseina kaksi kolme metristä lautaa ja mela (josta jatkovarsi pääsi jo merihautaan). Tunnin verran siinä eri tekniikoilla vempuloiden saatiin kuin saatiinkin vene irti ja sen jälkeen uittaminen olikin helppoa kuin lapsen lyöminen.

Kuvassa lyhyimmän nuolen kohtaan nautittiin reipas määrä meri-ilmaa.

Vene paikkaansa ja huhhuh, nyt se on siinä. Kunnes ymmärsin, että minulla on laiturin avaimet takintaskussa ja takki on autossa. laiturissa on iso portti joka ulottuu pitkälle laiturin reunan yli. Portin päällä taas on teräviä piikkejä eli yli ei pääse. Olin laittanut varuiksi kaikki tärkeät tavarat takintaskuun, jos tulee kylmä kylpy. Eipä sieltä laiturilta nyt pääse pois. Noh, tämä oli vielä helppoa, vaatteet pois ja pulahdus raikkaan likaiseen veteen. Hakemaan avaimet ja vapauttamaan laiturin vangit. Joo, äskeinen oli liioittelua, saimme mukana olleista laudoista tehtyä pienen sillan, enkä kastunut kuin hiukan nilkoista.

Siinä se kellokin oli jo puolen yön, kun päästiin kotimatkalle. Raskas päivä. Hugenotti ja Timppa saavat kyllä isot kiitokset veneen siirtämisestä keskellä yötä. Yksin se ei olisi ollut mahdollista.

Ja lopuksi note to myself: kun menee liian hektiseksi, niin ota rauhassa. Älä koita tehdä kaikkea samaan aikaan. Kone ei lähtenyt käymään sen takia, että sille ei annettu ollenkaan kaasua. Kone oli jopa koekäytetty Porvoossa ja todettu toimivaksi. Kekeä mukaillen kympin osa pilasi tämän homman. Hain uuden ruuvin ja siitä kone hörähti käymään, ihan kuten piti.

Että semmoinen seikkailu se. 100m matka purjeveneellä voi kestää kolme tuntia.

Veneen ostaminen ja muita kustannuksia hankintaan liittyen.

Pitkäaikainen haave on ollut purjevene, ikinä en ole, enkä varmaan tule hankkimaan +18000€ ostosta samalla toteutusnopeudella mitä talvella tapahtui.

Homma meni oikeasti niin, että eräs ilta ymmärsin, että nyt se on tehtävä ja samana iltana soitin kaverille, joka tietää purjeveneistä, jos nyt ei kaikkea, niin ainakin kaiken tarvittavan (Tapperille kiitokset konsultoinnista). Puhelimessa samana iltana tehtiin kartoitusta veneestä millaisen haluan. Seuraavia vaihtoehtoja piti punnita: tila, helppokäyttöisyys vs 'vauhti'. No se ei lopulta ollut vaikeaa, minulla ei ole kiire ja haluan ihan rauhassa harjoitella helpolla perhepurrella kellumista. Katsotaan mitä tästä touhusta tulee ja mahdollisesti joskus päivitetään venettä enemmän purjeveneeksi, kuin kesämökin korvikkeeksi.

Näistä kriteereistä lähdettiin sitten hakemaan venettä. Oikeastaan samantien löytyi hyvä kandidaatti. Vene oli vaan Porvoossa ja minä Turussa. Lähdimme kaverin kanssa katsomaan venettä eräänä helmikuisena viikonloppuna ja hyvältähän se näytti sekä kuulosti. Lähes täydellinen koneremontti oli veneeseen tehty, isopurje uusittu edelliskesänä, lämppäri huollettu, muutenkin myyjä oli erittäin asiallinen rehellinen veneen kunnosta. Venettä kontattiin ees taas, eikä tosiaan mitään yllättävää löytynyt. Kahta vastaavan kaltaista venettä käytiin Turun seudulla katsomassa, mutta kumpikaan ei suuremmin herättänyt ostohaluja. Myyjä oli ajanpuutteen vuoksi luopumassa purjehdustouhusta kokonaan  ja mukaan tuli iso kasa tarpeellista tavaraa. Jos jonkinlaista listaa kasaa niin:

Veneeksi siis tuli Sunwind 271 vm. 1987 (27 jalkaa) alkuperäisellä mutta remontoidulla Volvo Penta 2001 moottorilla.

• kumivene + 3hv käytännössä uusi perämoottori
• katsastusvarustus (sammuttimet, hätäraketit, pelastuliivit, varakompassi, listaa jatkaen aina varapinnaan asti.)
• hyvä astiasto venekäyttöön, suomeksi siisti muoviastiasto. Kahvipannua yms.
• köysiä, työkaluja, sähkömittari, varaosia (suodattimia, potkurin uhrimetalli, varalamppuja, sokkia yms tarpeellista sälää työkalupakkillinen.) Tilpehööri on juuri sitä mistä on apua, siinä kohtaa kun pitää jotain korjata. Etukäteen en ainakaan minä olisi osannut ostaa vastaavanlaista korjaussettiä.
• Tuoreet merikartat, joissa taatusti on riittävästi lääniä allekirjoittaneelle muutamaksi kesäksi.
• talvisäilytyspukit ja alumiinitelineet + pressu
• autopilotti (jonka toiminta ei nyt vielä ole oikein ymmärryksessä, mahdollisesti viallinen)
• Kaikuluotain/loki/nopeusmittari
• venetikkaat, venehaat, tyhjennyspumput, spriikeitin, ensiapulaukku ymsyms...

Sain oikeastaan melkein kaiken mitä vesillelaskuun ja purjehduksen aloittamiseen tarvittiin. Aika vähäiseksi jäi muut hankinnat, niistäkin voisi hiukan listaa ja hintaa laittaa näkyviin:

• Kiikarit (ainoa mikä jäi katsastusvarustuksesta puuttumaan, koska kyseessä oli perintökiikarit, jotka myyjä halusi pitää). Kallein yksittäinen esine 300€
• jokunen extra taskulamppu. Niitäkin oli mutta hiukan turhan isoja. 20€
• Leatherman tyyppinen monityökalu, jeesusteippiä, yms. sekalaista 50€
• Bilteman kannettava peltisalkkugrilli 20€
• Myrkkymaali, puleerauskone, pesu- ja kiillotusaineet 200€. Pesuaineet piisaa vielä ensi keväänäkin, kunhan muistan ottaa veneestä jäätymästä lämpöiseen.
• paukkuliivit itselle 80€

Siinäpä ne suurimmat. Päivitetään listoja, jos tulee jotain mieleen.

Muita kustannuksia tuli veneen siirrosta Turkuun. Tarkoitus oli purjehtia, mutta kevät teki tepposet ja oli pakko taipua maantiekuljetukseen. Kuljetusliike otti 800€, joka on nyt ainakin omasta mielestä enemmän kuin kohtuullinen hinta 10h työpäivästä. Hinta sisälsi vesillelaskun ja maston pystyttämisen. Venepaikka 300€/kesä, vakuutukset ulkomuistista 250€/v

Eli ollaan jossain reippaan 20K€ tietämissä ja kohtuullisesti budjetissa. Vielä tule varmasti kesän aikana "must have" hankintoja,  mutta toivottavasti ei kamalan paljoa.

Edellisen omistajan ottama valokuva veneestä:

Mistä kaikki alkoi?

Tarkoituksena on pitää ihan päiväkirjamaista blogia omista kesän purjedusseikkailuista. Uskallan luvata, että vauhti puuttuu, mutta vaarallisia tilanteita tulee olemaan kosolti.

Mistä kaikki lähti? Olen käynyt aiemmin purjehtimassa alle kymmenkunta kertaa. Jokaisella kerralla fiilis on ollut upea. Olen halunnut lisää. Jokaisen reissun jälkeen olen luvannut itelleni hankkia purjeveneen. Viisi vuotta sitten lupailin ysävälleni, että ennen kuin täytän 37 minun pitää omistaa purjevene. Synttärit oli helmikuun loppussa ja tähän karuun faktaan heräsin tammikuussa.

Eräänä tammikuisena iltana pari tuntia mietittyäni tulin siihen tulokseen, nyt tai ei koskaan. Nämä on asioita joita voi vatvoa maailman tappiin saamatta sitä mitä haluaa. Eli eipä muuta kuin puhelua vielä samana iltana tutulle joka on kovan luokan purjehtija. Jeesiä veneen hankinaan ja sitä sainkin. Ensin vähän kartoitettiin millaista venettä olen hakemassa ja lopulta harjoitteluveneeksi valikoitui saariston Toyota, Sunwind 271. 27-jalkainen perhepursi, jota on tosiaan helppo purjehtia vaikka yksin. Näin yksinäinen ukko kun olen.Vene oli porvoossa ja se oli tarkoitus tuoda purjehtimalla Turkuun. Noh, kevät teki tepposet ja viikko ennen vappua ei oltu 100% varmoja, että vene saadaan purjetimalla perille. Piti tilata autokuljetus, joka toki oli kallis, mutta sainpa ammattimaisesti veneeni Turkuun ja samalla vene pudotettiin veteen ja masto nostettiin. Maston nostossa apuna oli ystäväni isä. Itseltä tuo ei olisi sujunut, ainakaan ilman varamastoa. Kommelluksien kautta vene saatiin uitetettua omaan paikkaansa.

Päivämäärä oli 3.5.2013. Tästä eteenpäin piti alkaa siivoilemaan venettä sisältä, tutkimaan mitä kaikkea sitä tuli ostettua, sillä edellinen omistaja lopetti koko touhun ja lykkäsi mukaan sen mitä hänellä purkkarissa oli. Hienoa näin. On kumivenettä, lisämoottoria, pelastusliivejä, astiastoja, polttoainesuodattimia ja ties mitä. Hyvä setti. Oikeastaan katsastusvarustukesta jäi puuttumaan vain kiikarit, jotka piti käydä hakemassa. Sinällään mukavaa, kun kamalasti yllätyskustannuksia ei ole toistaiseksi tullut ja ensimmäinen reissukin on jo tehty. Siitä enemmän tuonempana.

tarkoituksena tällä viikolla vielä lisäillä jokunen kuva veneestä, hiukan varusteluetteloa ja muita huomioita veneenostosta.